Puutuki

29,00 

Hyvästi vinoon kasvaneet puut ja myrskyn riepottelemat taimiparat! Hoyla Toolsin puutuki takaa nuorille puille ryhdikkään alun elämään, sillä neljästä suunnasta kiinnitettävät sidontalangat tukevat puuta kovassakin tuulessa.

Kuten kaikki nuoret, myös puut tarvitsevat erityisen paljon tukea elämänsä alkutaipaleella. Täällä pohjolassa kun ei koskaan voi tietää mitä sääilmiöitä luontoäiti siunaa yllemme seuraavaksi, on hyvä huolehtia että taimilla on mahdollisimman hyvät lähtökohdat kukoistukseen.

Juuri tällaisiin arvaamattomiin olosuhteisiin kehitetty Hoyla Toolsin puutuki varmistaa, että taimet saavat ryhdikkään ja tuetun alun matkalleen kohti korkeuksia. Tuen avulla nuorikot pysyvät pystyssä myrskytuulessakin, sillä sidontalangat saadaan sidottua puun ympärille neljästä eri suunnasta. Tolpat on helppo upottaa maahan, jossa ne pysyvät tukevasti paikallaan kovissakin puuskissa.

Pakkauksen mukana tulevat pultit ja sidontalangat.

Olemme kasvava Suomalainen yritys. Tuotteet valmistetaan pienessä Villin kylässä. Valikoimasta löytyy innovatiivisia ja nykyaikaisia työkaluja ja apuvälineitä, joilla teet arki- sekä vapaa-ajastasi mielenkiintoisempaa ja turvallisempaa.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Puutuki”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tuotetunnus (SKU): A006 Osasto:
© 2021 Hoyla